Nyt ärsyttää. Aivan täydellinen ilma pitkälle maastolenkille. Pakkasta vain viisi astetta, ei tuule ja aurinko lämmittää. Mutta eeeeeei! Ponilta puuttuu oikean puolen kengät. No kävin kuitenkin aamulla tervehtimässä herraa. Kovin tyytyväiseltä näytti ja söi innolla porkkanoita. Nyt pitää vin toivoa että kengittäjä pääsee tänään käymään, sillä kaksi seuraavaa päivää on pyhiä...
lauantai 30. maaliskuuta 2013
torstai 28. maaliskuuta 2013
Not my day
Jaa a, nyt tuli varmaan jonkinmoinen ennätys! 30 minuuttia maastossa, ja saadaan hukattua kaksi neljästä kenngästä! Toinen onneks löyty mutta toinen on vieläkin teillä tietämättömillä:/ Poni kuitenkin ihan mahdottoman sulosena kerää vaan huomioo "kengät hävis mut saisko silti rapsutuksia?"
tiistai 26. maaliskuuta 2013
lauantai 9. maaliskuuta 2013
Jääponi
Winst kävi luultavasti ensimmäistä kertaa koko elämässään jäällä! Oli siinä ihmettelemistä! Hanki upotti, tuuli puhals tosi lujaa ja valtava aukea oli pelottava! Silti pikkuherra uskalsi ryömiä polkua pitkin (ja minä jouduin kahlaamaan hangessa) ihmettelemään outoa paikkaa samalla kun isä rämpi hangessa kameralaukun kanssa. Nyt on sielläkin käyty!
lauantai 2. maaliskuuta 2013
Finland
Pakkasta! Poni ihan innoissaan:3 Meinaa että maastoilemaan, ja tosi kivoja kuvia tuli sieltä, aurinko paistoi vihdoinkin kunnolla, poni heiiti pukkeja ja hyppi ympäriinsä pirteenä:) Kesken laukkapätkän vetäs hankeenki, muttei juossu siellä pitkälle huomattuaan että on hankiainen ja rämpi takaisin tielle eikä hypänny uusiksi hangen puolelle! Käytiin kans jäällä iskän kanssa kuvaamassa maastolenkin jälkeen, laitan ne kuvat myöhemmin:)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


















